:
Hän kutsui sinua
saatanan siköiksi
näkemättä sisimpäsi
kauneutta
Kaikuivat sanasi
kuuroille korville
ja sinä rukoilit
anteeksi antoa
Että kyyneleet
antaisivat armon
sammuittaisivat
helvetin tulet
Että nousisit
kolmantena päivänä
kuin feenikslintu
sydämesi tuhkasta
Rakentaen kanelipuun
oksalle pesän
löytäen sanasi
elämän kauneudelle
Tässä runossa on iso tunnelatus, ainakin lukiessa tätä koen niin. Mutta lopussa runo tyyntyy kauniiksi ja tyyneksi rauhaksi, näyttää sen sisäisen kauneuden jota runon alussa oli kätkössä joltakulta, jota ei nähty. Hieno runo, vaikuttava!!
VastaaPoistaT.Ritva