tiistai 2. marraskuuta 2010

Hukattu sydän

.

Sulkivat aallot
karikkoisen luodon

Ja sinun
askeleesi kulkivat
yksinäisiä rantoja

Joissa kuiskailivat
kadonneet sydämmet

Etkä sinä tiennyt
mikä olet
Lähettänyt klo

1 kommentti:

  1. Anonyymi3. marraskuuta 2010 klo 12.57

    Tässä runossa on jotenkin niin eksynyt,vahvasti yksinäinen tunnelma. Jos kadottaa sydämensä, kadottaa kaiken.Mutta kaunis runo tosiaankin ja vie taas meren rannoille ajatukset ja mielikuvat merestä taas heräävät. T. Ritva

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)